Toteutamme
Saavutettavuusarviointi
Saavutettavat verkkopalvelut
Käyttöliittymien saavutettavuuskorjaukset
Saavutettava visuaalinen suunnittelu
Saavutettavat PDF-julkaisut
Esitys- ja dokumenttipohjat
Sisällöntuottajien ohjeistus
Saavutettavuuden jatkuva kehittäminen
Saavutettavuus kuntoon suunnittelusta toteutukseen
Saavutettavuus on hyvän digitaalisen palvelun perusominaisuus. Se auttaa erilaisia käyttäjiä löytämään sisällöt, ymmärtämään palvelun rakenteen ja käyttämään sen toimintoja mahdollisimman itsenäisesti. Samalla se parantaa palvelun selkeyttä, käytettävyyttä ja laatua kaikille.
Lakisääteiset saavutettavuusvaatimukset koskevat erityisesti julkisen sektorin toimijoita, julkisoikeudellisia laitoksia, osaa järjestöistä sekä tiettyjä yksityisen sektorin kuluttajapalveluita. Vaatimukset kohdistuvat esimerkiksi verkkosivustoihin, mobiilisovelluksiin sekä niiden sisältöihin ja toimintoihin.
Tarjoamme saavutettavuusarviointeja, saavutettavia verkkopalveluita ja käyttöliittymien saavutettavuuskorjauksia. Palveluihimme kuuluvat myös saavutettava visuaalinen suunnittelu, PDF-julkaisut sekä esitys- ja dokumenttipohjat. Lisäksi ohjeistamme sisällöntuottajia ja tuemme saavutettavuuden jatkuvaa kehittämistä.

ratkaisut
Selvitämme palvelusi nykytilan
Arvioimme palvelusi saavutettavuuden sovittujen WCAG-kriteerien pohjalta. Arvioinnissa yhdistämme automaattisen tarkistuksen asiantuntijan tekemään manuaaliseen testaukseen. Saat selkeän raportin ja priorisoidut korjausehdotukset, joiden avulla kehitystyö kohdistuu tärkeimpiin puutteisiin.
Arvioinnista korjauksiin
Saavutettavuusarviointi tuottaa arvoa vasta, kun sen perusteella tehdään tarvittavat muutokset. Korjaukset voivat koskea esimerkiksi näppäimistökäyttöä ja fokusjärjestystä, navigaatiota ja käyttöliittymäkomponentteja, otsikkorakenteita ja semanttista HTML-toteutusta, värejä, kontrasteja tai typografiaa.
Visuaalinen ilme saavutettavaksi
Päivitämme olemassa olevia visuaalisia ilmeitä niin, että värit, kontrastit, typografia ja käyttöliittymäelementit soveltuvat digitaalisiin palveluihin. Brändin tunnistettavuus voidaan säilyttää ilman, että saavutettavuudesta tingitään.
WCAG-standardit suunnittelun ja toteutuksen tukena
WCAG eli Web Content Accessibility Guidelines on kansainvälinen verkkosisältöjen saavutettavuusohjeistus. Määrittelemme projektin alussa tavoiteltavan WCAG-tason (A, AA tai AAA) ja palvelua koskevat muut vaatimukset. Saavutettavuus huomioidaan sen jälkeen suunnittelussa, sisällöissä, teknisessä toteutuksessa ja laadunvarmistuksessa.
Saavutettavat tiedostot
Toteutamme saavutettavia raportteja, oppaita, esitteitä ja dokumenttipohjia sekä korjaamme nykyisiä aineistoja. Huolehdimme selkeästä ulkoasusta ja tiedostojen teknisestä saavutettavuudesta.
Saavutettavassa tiedostossa sisältö on selkeästi jäsennelty, lukemisjärjestys looginen ja kuville sekä grafiikalle on annettu tekstivastineet. Myös otsikkotasot, linkit, taulukot, kontrastit, dokumentin kieli ja muut tekniset määritykset tulee toteuttaa oikein, jotta aineisto toimii esimerkiksi ruudunlukijalla.
vaikuttavuus
Selkeä rakenne, ymmärrettävä sisältö ja johdonmukainen käyttöliittymä tekevät asioinnista sujuvampaa kaikille käyttäjille.
Tutustu saavuttavuus-toteutuksiimme
Usein kysyttyä
WCAG on kansainvälinen verkkosisältöjen saavutettavuusohjeistus. AA-tason saavuttaminen tarkoittaa sekä A- että AA-tason kriteerien täyttämistä. Ne käsittelevät esimerkiksi kontrasteja, näppäimistökäyttöä ja sisällön ymmärrettävää rakennetta.
Sovimme projektin alussa käytettävän WCAG-version ja tavoitetason. Lakisääteisiä vaatimuksia arvioitaessa huomioidaan myös EN 301 549 -standardi, jonka vaatimukset ovat WCAG-ohjeistusta laajemmat.
Vaatimukset koskevat julkista sektoria sekä osaa järjestöistä ja yksityisistä toimijoista. Kesäkuusta 2025 lähtien niiden piiriin on kuulunut myös uusia kuluttajapalveluita, kuten verkkokauppoja, sähkökirjoja ja tiettyjä liikenne-, pankki- ja viestintäpalveluita.
Velvoitteet riippuvat organisaatiosta ja palvelusta. Soveltamiseen liittyy poikkeuksia ja siirtymäaikoja, eivätkä vaatimukset koske automaattisesti kaikkia yrityssivustoja. Ajantasainen soveltamisala kannattaa tarkistaa Traficomin ohjeista.
Jos nykytilanne ei ole tiedossa, aloitetaan rajatulla kartoituksella. Sovimme tarkasteltavat sivut, toiminnot tai aineistot ja laadimme havaintojen perusteella etenemissuunnitelman. Uudessa palvelussa saavutettavuus kannattaa ottaa mukaan jo konseptointiin.
Määrittelemme arviointiprojektin palvelusi laajuuden ja käyttötarkoituksen mukaan. Yhdistämme automaattisia tarkistuksia asiantuntijan tekemään arviointiin, kuten näppäimistö- ja ruudunlukijatestaukseen.
Saat raportin havaituista puutteista, niiden vaikutuksista ja korjausehdotuksista. Sovimme erikseen korjausten toteutuksesta ja jälkitarkistuksesta.
Kyllä, kun toteutuksen tekniset edellytykset ja tarvittavat käyttöoikeudet ovat kunnossa. Tutustumme ensin palveluun ja arvioimme korjausten toteutettavuuden. Voimme tehdä muutokset itse tai tukea nykyistä toimittajaasi niiden toteuttamisessa.
Usein kyllä. Arvioimme ensin tiedoston rakenteen ja käytettävissä olevan lähdeaineiston. Paras lähtökohta on alkuperäinen esimerkiksi Word- tai InDesign-tiedosto, mutta myös valmista PDF:ää voidaan korjata.
Pelkkä saavutettava ulkoasu tai PDF-vienti ei riitä. Tarkistamme myös lopullisen tiedoston rakenteen ja toimivuuden apuvälineillä.
Saavutettavuus auttaa tavoittamaan laajemman asiakaskunnan ja helpottaa tiedon löytämistä, ostamista ja asiointia. Samalla se tukee yhdenvertaista palvelua ja vastuullista brändiä.
Kun saavutettavuus huomioidaan suunnittelussa ja sisällöntuotannon käytännöissä, myös jälkikäteen tehtävien korjausten tarve vähenee. Hyötyä syntyy silloinkin, kun laki ei velvoita organisaatiotasi.
Kyllä. Autamme kuvaamaan palvelun saavutettavuuden tilan, tunnetut puutteet ja palautekanavan selkeästi. Tavoitteena on mahdollisimman vaatimustenmukainen palvelu ja seloste, jossa ilmoitettavia poikkeamia on mahdollisimman vähän.
Hinta riippuu palvelun laajuudesta, toiminnallisuuksista, arvioitavien sivujen määrästä ja havaittujen korjaustarpeiden tasosta. Rajaamme arvioinnin etukäteen ja laadimme erillisen kustannusarvion mahdollisista korjaustöistä, jotta kustannukset pysyvät selkeinä.
Saavutettavuuskartoituksen vaiheet
1.
Palvelun ja arvioinnin rajaus
Tutustumme palveluun, sen käyttäjäryhmiin, keskeisiin sisältöihin ja tärkeimpiin asiointipolkuihin. Sovimme, arvioidaanko koko palvelu vai tarkoituksenmukainen otos sen eri sivuista, näkymistä ja toiminnoista.
2.
Automaattiset tarkistukset
Tarkistamme palvelun teknistä saavutettavuutta tarkoitukseen soveltuvilla työkaluilla. Niiden avulla tunnistamme esimerkiksi rakenteisiin, nimeämiseen, kontrasteihin ja käyttöliittymäkomponentteihin liittyviä puutteita.
3.
Asiantuntijan tekemä arviointi
Käymme palvelua läpi manuaalisesti ja arvioimme muun muassa näppäimistökäyttöä, kohdistusjärjestystä, sisältöjen ymmärrettävyyttä, visuaalista hierarkiaa ja eri näyttökokojen toimivuutta. Tarvittaessa testaamme palvelua myös ruudunlukijalla.
4.
Raportointi ja korjaussuunnitelma
Kokoamme havainnot selkeäksi raportiksi, jossa puutteet kuvataan ymmärrettävästi ja yhdistetään soveltuviin WCAG-kriteereihin. Priorisoimme korjaukset niiden vaikutuksen ja kiireellisyyden perusteella.
5.
Korjaukset ja varmistaminen
Voimme toteuttaa tarvittavat muutokset palvelun käyttöliittymään, sisältöihin ja tekniseen rakenteeseen. Korjausten jälkeen tarkistamme muutetut kohdat uudelleen ja varmistamme, että havaitut puutteet on ratkaistu tarkoituksenmukaisesti.
6.
Saavutettavuusseloste
Autamme laatimaan saavutettavuusselosteen, joka kuvaa palvelun todellisen tilanteen ja mahdolliset jäljelle jäävät poikkeamat. Voimme ottaa palvelun ylläpitoomme ja huolehtia siitä, että saavutettavuus säilyy myös sisältöjen, komponenttien ja teknologioiden muuttuessa.
Kaikki palvelumme
Toteutamme korkealaatuisia ja yksilöllisesti suunniteltuja WordPress-sivustoja kokonaispalveluna. Räätälöity yksilöllinen toteutus antaa vapauden suunnitella juuri tarvittavat rakenteet, toiminnallisuudet ja tuoda yrityksen brändin esiin. Huolehdimme kaikesta konseptoinnista ja visuaalisesta suunnittelusta tekniseen toteutukseen, julkaisuun ja laadukkaaseen projektinjohtoon.
Räätälöity sovellus mukautuu liiketoimintaasi – ei toisinpäin. Toteutamme toimintavarmoja räätälöityjä sovelluksia avoimen lähdekoodin teknologioilla. Ratkaisu rakennetaan yrityksesi prosessien, käyttäjien ja tavoitteiden ympärille, jolloin organisaation ei tarvitse mukauttaa toimintaansa lähes sopivan valmisjärjestelmän ehdoille.
Tekoäly tuottaa arvoa, kun se ratkaisee oikean ongelman.
Autamme tunnistamaan vaikuttavimmat käyttökohteet ja valitsemaan niihin sopivat teknologiat. Rakennamme kohdennettuja ratkaisuja niin henkilöstön työn tueksi kuin loppukäyttäjille ja asiakkaille suunnattuihin palveluihin.
Digitaalisia opetusratkaisuja, jotka johtavat parempaan osaamiseen.
Olemme suunnitelleet ja toteuttaneet monipuolisia digitaalisia ratkaisuja koulutuksen ja oppimisen tarpeisiin. Yhdistämme niissä pedagogiset tavoitteet, sujuvan käyttökokemuksen ja kestävän teknologian innovatiivisiksi palveluiksi, jotka tukevat opettamista ja oppimista.
Järjestelmät yhteen. Tieto liikkeelle. Työ sujuvammaksi.
API-integraatiot yhdistävät eri järjestelmät toimivaksi kokonaisuudeksi. Kun tieto siirtyy automaattisesti oikeaan paikkaan, manuaalinen työ vähenee, virheiden määrä pienenee ja liiketoiminnan prosessit nopeutuvat.
Ajatuksesta vaikuttavaksi suunnitteluratkaisuksi.
Autamme muuttamaan ideat selkeiksi konsepteiksi ja sujuviksi digitaalisiksi palveluiksi. Yhdistämme suunnittelussa liiketoiminnan tavoitteet, käyttäjien tarpeet ja teknisen ymmärryksen, jotta lopputulos on tarkoituksenmukainen, toteutuskelpoinen ja pitkäikäinen.
Verkkosivuston tai sovelluksen onnistuminen ratkaistaan käyttäjän näkökulmasta.
Hyvä käyttöliittymä ei ainoastaan näytä laadukkaalta, vaan auttaa löytämään oikean sisällön, ymmärtämään palvelun rakenteen ja etenemään vaivattomasti kohti tavoitetta. Yhdistämme UI/UX-suunnittelussa käyttäjälähtöisen konseptoinnin, informaatioarkkitehtuurin, visuaalisen suunnittelun, saavutettavuuden ja teknisen toteutuksen.
Graafinen suunnittelu tarkoittaa meille digitaalisen ajan monikanavaista suunnittelua. Rakennamme ja jalostamme visuaalisia ilmeitä, jotka toimivat johdonmukaisesti verkkopalveluissa, käyttöliittymissä, sosiaalisessa mediassa, esityksissä, painotuotteissa ja fyysisissä ympäristöissä.
Verkkosivusto tarvitsee jatkuvaa huolenpitoa pysyäkseen turvallisena, suorituskykyisenä ja yhteensopivana muuttuvien teknologioiden kanssa. Huolehdimme sivuston teknisestä ylläpidosta, päivityksistä, valvonnasta, varmuuskopioinnista ja ongelmatilanteiden selvittämisestä.
voidaanko vaihtaa pari sanaa?
Haluaisitko keskustella Saavutettavuuspalveluista kansamme? Tämä ei maksa mitään ja yleensä kannattaa aloittaa keskustelu toimittajan kanssa jo ennen budjetointia.

Tommi jäkkö
tommi@alfons.digital
p. 041 585 5863

